face hole (updated)


ilmenevä on voimissaan minne tahansa
se meneekin tunnustan eläneeni
jos raapustamista pidetään 
jääkää hyvästi pahasti kohta
astun lämpimään kylpyyn ja vahvaa
viiniä niellen nielaisen samalla
kylmää kuolemaa tyranni
sai minut kiinni ja murskasi
huhmaressaan vaan ei
minua lordin vain

Advertisements

ilkeä tyhmä ja ylpeä siitä aka vastakaanon ii (updated)

yritän kirjoittaa paremman version. se on minulle vaikeaa, jollei mahdotonta. olen yli 30 vuoden ajan ohjelmoinut (ja jotenkin siinä onnistunut) aistejani ja synapsejani ‘tuottamaan’ suht valmista säekamaa. yksinkertaisen lauseen kirjoittaminen on minulle suunnattoman vaikeaa. (<- abt tuollaisen). jos minun pitäisi kirjoittaa proosaa, siitä tulisi ilman muuta à la "Voyage au bout de la nuit"-tyyppistä staccatoa. – sorry, fuck hat pre face!

puhuin omista lähtökohdistani. kolmen standardit täyttävän kokoelman jälkeen kirjoitin "Ruusun varjossa"-kokoelman (halusin sen nimeksi Sub rosa, onnistumatta). kustantaja ei olisi halunnut julkaista kirjaa siinä muodossa missä se lopulta julkaistiin. se olisi haluttu pilkkoa erillisiksi runoiksi (kokonainen kompakti runo, eh). samoin kuin kolmesta edellisestä kokoelmasta kirjasta piti poistaa kaikki 'sivistyssanat'. kokoelma tietysti teilattiin arvosteluissa 'kokeiluksi', ja minun toivottiin pikaisesti palaavan aikaisempien kirjojen 'ilmaisuun' ja 'muotoon'. – sellainen oli kirjailijan ja kustannustoimittajan suhde siihen maailman aikaan.

en kuitenkaan usko, että moinen on enää mahdollista, saati tarpeellista. – onhan siitä esimerkkejä, esim. Vesa Haapalan ja Harry Salmenniemen erinomaiset kokoelmat. siksi onkin käsittämätöntä, että 99 prosenttia runoilijoista suostuu yhä kirjoittamaan ns. "runollisella kielellä" mättöä, joka ei ole tästä maailmasta, ja joka tehtiin paremmin jo 40-50 vuotta sitten.

edellisessä postauksessa olevat nimet voisi korvata millä muilla nimillä tahansa.

en käsitä miksi ihan järkevät ihmiset (luultavasti) suostuvat tuhlaaman elämänsä kirjoittamalla moista brezhneviläsitä moskaa, ja vielä puolustamaan sitä. en tiedä ovatko he älyllisesti laiskoja, eikö heillä ole kunnianhimoa, eivätkö he vain osaa vai mistä on kyse? sekin minua kummastuttaa miksi noiden kokoelmien kirjoittamiseen menee 3-4 vuotta, jos töitä tosissaan tekisi, tuollaisia voisi julkaista 3-4 vuodessa.

henkilökohtaisten, husarin kriitikkojen ja liittojen ja järjestöjen suhteitten kautta tuolla brezhneviläisellä runoudella menee kuitenkin todella hyvin. apurahoja riittää kun pysyt oikeassa ruodussa, mikään ei uhkaa heidän valtaansa, ja kun keskinäisen nuolemisen kerho vielä toimii kiitettävästi… ääh.

se runous, ja niitten runoilijoitten nimet, jolla/joilla on jotain merkitystä tässä ajassa löytyy minun mielestäni kuitenkin jostakin ihan muualta eli Vastakaanoninsta ja sen tekijätiedoista.

“Kompromissin ja tietämättömyyden ansiosta elämme kuvitelmissa, joiden tunnustaminen tekisi tyhjäksi koko olemassaolomme.”

vastakaanon jne.

kirjoitin joskus listan ‘runollisista mieltymyksistäni’… nyt olen plarannut syyskuun lopulla poesian kautta ilmestyvää Vastakaanon-opuksen taittovedosta… lyhyesti: tekijätiedot-lista on minusta lista niistä runoilijoista… ääh… se on parempi lista kuin oma listani *… Vastakaanonin runoilijat ovat ikään kuin samizdat vastaan brezhneviläisyys, brezhneviläisyyden tukipilareita ovat nämä valtion kirjallisuustoimikunnan ja kirjastoapurahalautakunnan (käytännössä Mervi Kantokorven ja Tuula-Liina Variksen) rahoittama mössörunous ja -proosa à la Kurtto, Susiluoto, Vuola, Haasjoki, Tontti, Riikka Pulkkinen jne. jne. joitten arvostelut Husarissa ovat ylistäviä, ja jotka ovat pettyneet siihen että muissa arvosteluissa kaikki ei menekään samaan putkeen. (Yhteydet Kirjailijaliiton hallitukseen) – Brezhneviläisen sosialistisen modernismin äänenkannattajia ovat Husari, Kirjailijaliitto ja NVL.. jako on selvä ja se pitäisi tunnustaa, esim. Husarin “Koskenniemi” Jukka Koskelainen ei edes suostu arvioimaan kuin ‘kokonaista kompaktia runoutta’ ja ja suurin piirtein sama on tilanne Mervi Kantokorven kanssa. – Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla arvostellaanko Vastakaanon Hesarissa ja kuka sen tekee, nykyisellä kriitikkokaartilla kukaan ei pysty sanomaan kirjasta mitään järkevää. On aika karmeaa runouden kannalta, että rahat ja arvostus menevät tekijöille kirjoista, jotka Haavikko kirjoitti jo aikoja sitten paremmin. – En ole itse viaton, sorruin siihen samaan kustantajien lukijoiden mielistelyyn aina vuoteen 1999 saakka, mutta sitä suuremmalla kokemuksen ‘rintaäänellä’ peräisin, että se surkea plagiointi jo unohdettaisiin ja yritettäisiin löytää oma ääni – Haluan nostaa Vastakaanonista muutaman runoilijan, joilla on selkeästi oma ääni, Lassi Hyvärinen, Janne Kortteinen, Juhana Vähänen ja Raisa Marjamäki – he ovat se oikea tulevaisuus… eivät Vuola Kurtto Pulkkinen jne. jne. he eivät ole ainoat… mut ääh… jos joku jolla on päätantävaltaa kehottaisin todella vakavasti satsaamaan rahoja noihin runoilijoihin…

Jokaisella tietysti on oikeus kirjoittaa sellaista runoutta kuin haluaa, sellaista mihin resurssit riittävät, mikä minä olen mitään sanomaan (paitsi siitä kokemuksesta, että kustantajien lukijoiden mieltymyksiin ei pitäisi liikaa tuijottaa – ei myöskään myyntiin tai muihin typeriin asioihin), ilmeisesti haluan vain sanoa, ettei suurimmalla osalla siitä arvostetusta, kehutusta ja apurahoitetusta runoudesta ole mitään merkitystä, se on pelkkää ‘plagoitua’ bulkkia jonka väsääminen pitäisi lopettaa heti ja keskittyä oikeasti jonkin niin sanotun oman äänen löytämiseen… ergo, siinä vaiheessa kun runoilija alkaa ajatella lukijaa, hän on jo kuollut…

*
(joitakin nimiä ottaisin pois, myös omani… jos on valittava, olen mieluummin tutkiva kuin kokeileva, jo ihan etymologoitten vuoksi… kokeileva journalismi / tutkiva journalismi… kokeilu on pyydysten heittämistä veteen, ongen, katiskan jne. ja odottamista, tutkiminen taas tökkimistä (tikulla), mikä tämä on, mitä se sisältää, mikä on sen funktio, ja miten se toimii)

husari se ei jaksa yllättää

järjetöntä sen lisäksi että tätä paskaa kirjoitetaan – se että niitä läjiä yhä arvostellaan lehdessä… ja jokin kenties hieman vakuuttavampi jää vaille mitään huomiota… voisivat ne mieluusti pikkasen ajatellakin siellä toimituksessa, ja palkata satu marttilan… öh koskimies… tilalle jonkun tästä maailmasta… eikä perseestä:

Runo vakuuttaa, että ihmisen on lupa tuntea elämän koko kipu ja kauneus yhdessä ainoassa hetkessä, ikään kuin siihen ja vain siihen olisi nyt kätketty ikuisuuden pakahduttavat salat.

… gulp gulp, kahvit seinällä… koska tämä järjellisten ihmisolentojen pilkkaaminen lakkaa?

mayhaps i’m mean but i hate these crapstupid soulstuffets

sielu tunnetusti painaa 21 grammaa… nyt elokuvatutkimusta ja teoreettista filosofiaa opiskellut maineikas runoilijatar xx on löytänyt Grez-sur-Loingin kylästä “runouden sielun”… uutimessa ei kerrota tarkempia tietoja löydöstä… onko sielu punnittu? mitä se painaa? – ja ennen kaikkea onko se onnistuttu pullottamaan, tai jotain… jotta runoilijoiksi tosissaan aikovat voisivat sitä (h)aistia… ehkä löydöksellä olisi mahdollista vähentää jyrkästi persujen (ja muidenkin inhimisten) prejapostmodernistista, kokkelista kokeellista runoutta kohtaan tuntemaa närää… à priori, à posteriori… an sich und (kill your fartings) per/se…