sven laakso kirjoittaa

Käymälässä:

“Kunhan taiteilija vain hyväksyy sen, että hän on tavallinen ihminen ilman tavallisella ihmisellä yleensä olevia oikeuksia: ilman että hänen työllään olisi kenellekään mitään arvoa tai kukaan siitä olisi valmis mitään maksamaan, on kaikki hyvin. Katkeruus on täydellistä, alemmas ei voi vajota, mutta kukaan ei tunne häntä. Kaikki on siis kerrassaan siunauksellista. Jäljelle jää olennainen: työn kiihkeä, innoittunut, nerollinen tekeminen.”

Sitten on näitä standarditaiteilijoita, esim. runoilijoita, jotka eivät osaa kirjoittaa runoutta, mutta ovat verkostoituneet hyvin, kaikkien medioiden, institutioiden, kirjallisten järjestöjen ja apurahalautakuntien kanssa. He ovat esillä kaiken aikaa kaikkialla, matkustavat vähän väliä Pariisiin, New Yorkiin, Berliiniin ja viettävät vähintään kaksi kertaa vuodessa useampiviikkoisia lomia Ateenassa, Kreikan ja Kreetan hiekkarannoilla: sen ylemmäs ei voi kohota.

Heidän päivityksensä ja näkemisensä saavat minut aina etsimään lähintä wc-pyttyä.

wfio


pala sontsaa meni henkeen
finnairilla on yksi- ja kaksivaiheisia
matkustajia joka kuseen kurkottaa
se paskaan kapsahtaa varjot
veneilee niitten tuijottelu
pitkästyttää sitku
snaijaat yolon olet
muitta mutkitta puff
toisissa säikeissä
unen vana