tylc


quizás he luulevät vastuuta
vastuukiksi quizás
kysy heiltä mitä quizás
ovat onales lavitta
hainavaappoo
hinlöörä himlöörä
kaahimalavitta
kaikales klasipalli
nappo ja olokimulli
ja he vastaavat kate
korisevalla yleis
vastuu kerä
yksillä toisilla
vyyhti

neuhickyr

pakko mainostaa neuhickyriä, sitä oli riemu tehdä, ja se näkynee myös tekstisssä… tietysti se jäi huomiotta, vaikka onkin mielestäni pieni ‘helmi’, Ville-Juhani Sutisen ja allekirjoittaneen 2007 julkaistu ‘Neuhickyr’. – Bonuksena saa blogissa julkaistun kirjan selitysosaston, 42 sivua pdf- tai .mobi-tiedostona. Tiedosto on ladattavissa .pdf-muodossa tästä ja .mobi-tiedostona täältä. – Tärkeintä runoudessa on tietenkin pintatason luettavuus, mutta se ei riitä… jos siis kullajolla on innostusta lukea/tutkia miten Sutinen ja minä teimme runoutta vuonna 2007, var så god!

slurbaani


facebook tietää minusta kaiken
olen syntynyt tananarivessa nykyisessä
antananarivossa madagaskarilla
käynyt kouluni pietarin lyseossa nro 239
opiskellut pjongjangin musiikin ja tanssin yliopistossa
asun sekä pjongjangissa että ranskan polynesian
pääkaupungissa papeteessa
jossa työskentelen huorana
tosi kammottavaa katsoa
ihmiset ei enää osaa tehdä heinää
juntata seivästä niittää
haravoida nostaa seipäälle
tapittaa saatikka
sirppi ja kuhilaat
eivät tiedä mitä
viljaa missäkin pellossa
kasvaa muutaman neuvon
voisin jakaa osta sika
säkissä älä kissaa
ja paras ilmapuntari on
ukrainalainen munkki

suu tahdin äkkipika istuin

itsehän olen itselleni pedannut, jos haluatte menestyä,(ehkä elää pitkään) ja saada apurahoja, olkaa kiltisti, ei edes kuiskata kannata mitään noista brezhneviläisestä kolmesta keskuskomiteasta, koska ne eivät koskaan unohda… en oikein muista miksi hain tuota apurahaa, kun arvasin etten sitä kuitenkaan saa… ‘runokirjan kirjoittamiseen’ sanotaan paperissa, mutta minä perustelin sen kunnolla ja kyllä ne minun tilanteeni hyvin tietävät… kirjoitin jotenkin näin: ‘haen apurahaa viimeisen runokokoelmani kirjoittamiseen, se tulee viimeiseksi osaksi kirjaa “Jälkeenjääneet runoelmat 2010-2014, jonka Poesia on luvannut julkaista kuolemani jälkeen, aion kirjoittaa sitä niin kauan kuin jaksan ja synapsini toimivat…” – jotenkin noin, mutta kun ei niin ei… minua ei ole niille olemassa… – whatever, kun olen luvannut jatkaa loppuun asti, en voi pettää lupaustani ja lukijoitani… voi vähän kestää, että löydän sen sytytyslangan taas jostain… sitä paitsi en aio antaa heille sitä iloa, että he voivat päättää mitä teen tai olen tekemättä, roikun ja rähisen heidän lahkeissaan tappiin asti…