spaniel… äh names

Barcelonan nimi tullee Hannibalin isästä , siis jnklaisesta vesineuvokulusta, ja sitten Madrid, al-Majrīṭ (arabiaksi المجريط) eli “vedenlähde”, Malaga tarkoitti satamaa – barca luna, mad rid, mal aga, la ley, leila, lea la ley – lea taitaa olla ‘leer’ -verbin, lukea im perf… oikeastihan nimi ei siitä tule… (sekä ‘neuhickyr’ että oma opus yhtä aikaa muokkauksessa (pooh), muutin ‘tämänhektisen’ nimen katetreihin… kai mä länttään tänne pätkän omasta kun saan sen vaiheesta… ja jos uskallan…)

castaways and cutouts


minä olen nero
mutta italiaa
kaksikolmasosaa aakkosia
kolmasosa letters
älä tässä galaksissa
äläkä koskaan vertaa katsojia
veteen catwalkia
laituriin
[aamuiset ovat taas alkaneet, herään yhtäkkiä, sitten vain odottelen hetken nousematta ylös, tänä aamuna annettiin tämä, täsmälleen tällaisena, vanhoine kuvineen päivineen, se ei ole hyvä, mutta sen voisi työstää sellaiseksi (työstää on hirveä sana, vähän kuin työskennellä, ei tehdä työtä vaan teeskennellä tekevänsä työtä, herraskaista työn tekemistä, ei pellava vaan pellavainen)]
Edited: 17:20

said brodsky

For aesthetics is the mother of ethics…. Were we to choose our leaders on the basis of their reading experience and not their political programs, there would be much less grief on earth. I believe—not empirically, alas, but only theoretically—that for someone who has read a lot of Dickens to shoot his like in the name of an idea is harder than for someone who has read no Dickens.

The surest defense against Evil is extreme individualism, originality of thinking, whimsicality, even—if you will—eccentricity. That is, something that can’t be feigned, faked, imitated; something even a seasoned imposter couldn’t be happy with.

The delirium and horror of the East. The dusty catastrophe of Asia. Green only on the banner of the Prophet. Nothing grows here except mustaches.

After all, it is hard to master both life and work equally well. So if you are bound to fake one of them, it had better be life.

For the poet the credo or doctrine is not the point of arrival but is, on the contrary, the point of departure for the metaphysical journey.

A poet is a combination of an instrument and a human being in one person, with the former gradually taking over the latter. The sensation of this takeover is responsible for timbre; the realization of it, for destiny.

The poetic notion of infinity is far greater than that which is sponsored by any creed.

In the works of the better poets you get the sensation that they’re not talking to people any more, or to some seraphical creature. What they’re doing is simply talking back to the language itself—as beauty, sensuality, wisdom, irony—those aspects of language of which the poet is a clear mirror. Poetry is not an art or a branch of art, it’s something more. If what distinguishes us from other species is speech, then poetry, which is the supreme linguistic operation, is our anthropological, indeed genetic, goal. Anyone who regards poetry as an entertainment, as a “read,” commits an anthropological crime, in the first place, against himself.

mainos

olen jo niin pitkällä 😉 että olen suunnitellut mainoksenkin, jollaiseen minulla ei ikinä ole vaaraa, sitä varaa ei ole: ‘godbye’ on heliniumin seitsemästoista kirja, beirutilaista basaariextremeä, asemahallimölinää ja tragikoomista survivalskumppaa suoraan malagan vinssistä à la helinium – urbi et orbi, lyysit voi jättää kotiin… my liffey as an everest, eve of rest, slapstick and boooring boring, a UMRK for donuts…’