yleistä

Kirjan luonnos on nyt ateljeessa, luettavana ‘kustannustoimittajalla’ jonka arvioon ja sanaan luotan täysin. Saan tekstin kommentteineen takaisin ensi viikolla. Sitten se on korjattava ja muokattava taas uusiksi, luettava noin tuhat kertaa läpi. Sen jälkeen taittamaan. Tässä välissä on aikaa käydä katsomassa vanhaa isääni.

Tuli kiire kuitenkin. Lupaamani selitykset kirjan kokoamisesta jäivät kirjoittamatta. Mutta miten voisikaan loppujen lopuksi kuvata jotakin sommittelua joka kuitenkin perustuu paljolti vaistolle ja pitkälle kokemukselle siitä miten virran pitää virrata ja miltä musiikin täytyy kuulostaa. Yritän kuitenkin jossakin välissä selittää sitäkin ‘miksi tämä on näin, ja vain näin’. Ja valita tänne joitakin valmiita pätkiä kirjasta; olisi kohtuutonta ja hassua julkaista koko kirja täällä ennen kuin se on tullut julki paperiversiona.

Olen tyytyväinen tulokseen, enkä ole. Yksi lähtökohtani oli tehdä kirjasta pelkkä lätkä, muutama säe sivulla, ja sillä siisti. Mutta en minä enää osaa kirjoittaa niin. Ei todellisuus ole typistettävissä aforismeiksi. Ei koskesta voi täyttää ämpäriä ja sanoa että tässä on koski. Eikä ikkunasta ja silmistä näkyvää voi pysäyttää tauluksi tai yhdeksi kuvaksi. Panta rhei, koko ajan, sillä siisti. Toiset pysäyttäkööt todellisuuden, minä en voi ajatella niin, se olisi huoraamista. Miellyttämistä ja mukautumista siihen vaatimukseen, että runon olisi oltava jokin kaunis ja kompakti kokonaisuus, jolla on alku, keskikohta ja katharsis. Minä uskon virtaan, ja vain virtaan. Tiedän että lopputulos on sama kuin edellisenkin kirjan kohdalla. Joku yliopistolla töissä oleva kirjallisuudesta lisensiaatin tutkinnon suorittanut kirjoittaa arvostelussaan:

"Koin pakokauhua Heliniä lukiessani. Pois tästä sanojen suoltamisesta, pois johonkin mikä on oikeasti olemassa! Samalla hiipi mieleeni, että ehkei mikään merkitsekään sen enempää kuin näppärästi näpytellyt ja pikaisesti poispyyhittävät kirjaimet tietokoneeseen tai kännykkään." Ja joku toinen taas Parnassossa: "Jos taas Helinin vaikuttimet ovat vilpittömät…."

Sillä lailla. Vuosi vuodelta tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että se työ mitä olen Tristiasta lähtien tehnyt, on mennyt hukkaan, kaikki nämä raskaat vuodet. Modernisteja vastassa oli mitta, mutta paljon suurempi vastus ja vankila on tämä kuvitelma ‘kokonaisesta ja kompaktista runosta’ johon olemme juuttuneet vuosikymmeniksi. Runous polkee paikallaan, ei kehity. Suurilta kustantajilta ja heidän julkaisemaltaan runoudelta ei ole odotettavissa mitään. Olisi viisainta lopettaa turha tappelu, julkaiseminen, kirjoittaa ‘laatikkoon’, unohtaa tämä "kulttuuri" ja muuttaa maasta pois, jonnekin etelään, alkoholisoitua siellä tai pudota pilveen jossakin Maghrebissa, hävitä lopullisesti.

Ei runoudella mitään merkitystä ole, ei millään ole, tietenkään.